perjantai 6. maaliskuuta 2015

Pattayan nokkakala

 Hotellin kulmalta rantaan ja siellä löytyi hienosti laitettu ranta. Laattaa kiveä näköala-tasanne ja palmuja. Heti tuli turvallinen olo kun huomasi että poliisi valvoo täälläkin. Virveliin pohja-onki ja kalastamaan. Ja heti alkoi armoton syönti. Oli nousuvesi korkeimmillaan..

Blackspot snapper
Pastelli-vihreä wrasse
 3 uutta bongausta tuli heti, mut sitten se stoppasi. Kävi aamusta päivällä tai iltasella niin ainoastaa näitä aikaisemmin saatuja kaloja. Sit olin viimeistä kertaa tällä rannalla ongella, sain mutteri-ongella tärpin.
Lethrinus genivittatus
On saman näköinen kuin ensinnäinen kala, mut on eri kala kertoi asintuntija Noi. Sitten tuli 3 thaita näyttämään mallia kuinka vedetään pinnasta nokkakalaa, ja minullahan oli onki pohjassa. Kun on vieraassa paikassa ei oikeen tiedä onkisko pohjasta vai pinnasta, kyllähän se kokeilemalla selviää.
Ei muuta kuin väsäämään heitto-kohoa ja sitte apinoimaan thaimaalaisia, ja se tuotti tulosta.
Puoli nokka-kala
Tää oli lennokas kala pienestä koosta huolimatta, tuli koko kelaus matkan enimmäkseen ilmassa. Nämä onkimiset oli pohjoi-pattayn rannalla. Eräänä päivänä käytiin Joamtiem beachilla.
Menin tietysti rantaan katsomaan ja siellähän oli onki-mies kivellä. Sattuipa sopivasti kun minulla oli onki vehkeet repussa. Siinähän ei kauan mene kun teleskooppi vapa on onki kunnossa. Pienellä rykimisellä ja tyhjän koukun näyttämisellä sai palan mustekalan anturaa.
Koralliahven
Hienosti 3 kalaa peräkkäin ja kaikki erilaisia.Korallihveneen on hyvä lopettaa pattajan onkimiset. 33 astetta tekee tehtävänsä ja loppupäivä menee aurinkovarjon alla siestaa pitäen..
Kalojen nimistä sen verran että kaikille thai-kaloille löytyy latinalainen nimi, suurimmalle osalle englantilainen nimi mutta yllättävän vähän on thai nimiä. Osalla kaloista näkyy olevan suomalainen nimikin.




torstai 26. helmikuuta 2015

Khon Kaenin kissakala

Vaimo haluaa shoppailemaan ja tytär haluaa uima-altaalle ja minä kalastamaan.. Tämmöisiä nää perhe reissut on. Kosa-hotellissa oli henkilö joka neuvoo turisteja minne ne haluaa. Eräänä päivänä kyseltiin kalastus paikkoja.

Seuraavana päivänä taxi-meter toi meidät tälläseen paikkaan. Kalastuksen suhteen täysi tohina päällä.  Vähän myöhemmin selvisi että on kilpailu ja suurimman kalan saanut voittaa 300 bahtia. Lupa tähän paikkaan maksoi 50 bahtia ja sillä sai pussillisen mäskiä josta pyöritellään pallero koukkuun. Suurin hankaluus saada mäski pysymään koukussa.
Tässä paikassa olisi pikkanen heittokoho ollut poikaa, viereinen mies näytti mallia kuinka kalaa saadaan. Minä ongin 5 metrin vavalla tälläsiä kaloja 4 kappaletta. Vaimo sanoi nimeksi pla ta pien.  Taitaa olla sama kala jonka ongin edellisenä vuonna. Suurimmat kalat joita saivat oli vähän yli kahden kilon.
Shoppailin  paikallisessa kaupassa tälläsen härvelin. Laitettasko houkutusmäski vieteriin ja viiteen tapsikoukkuun syötit, koholla säädetään syvyys. Saiskohan tästä salaisen aseen sulkavan ongintaan.  Siinä oli kaupan seinällä mainos iso kalapaikasta ja kaikkein parasta kun vaimo lupasi viedä minut sinne.

Aamupäivä meni tätä paikkaa etsiessä. Kuskina vaimon eno. Kyllä sitä montaa kertaa soitettiin ja tehtiin u-käännöstä.  Loppuin lopuksi käännyttiin esson kohdalta oikealle.
Striped cat fish / Pangasianoden hypophthalmus
Mutta kannatti. Ensimmäinen tärppi tuli heti. Ja ihan joutui kaksin käsin väsyttelemään. ja kaksin käsin on pidettävä jotta saatiin kuva otettua ja sitten takas kasvamaan. Tälläsä kaloja tuli päivän aikaan 4 kappaletta. Kaksi oli vähän pienempää ja yksi isompi. Mukava niitä oli väsytellä.. Nimeksi thait sanovat pla sawai.
Rannalla oli ravintola. Mukava viettää päivää. kalastaa, syödä, juoda ja pitää siestaa. Kerrassaan hieno päivä. Suuret kiitokset äänekoskelle Noille josta ollut suuri apu kalojen tunnistksessa. Ja sitten pattajalle 2 viikoksi.

lauantai 21. helmikuuta 2015

Banphain onki päivät



Vaimon toisen tädin talo bamphaissa. Ja nyt pätee sanonta mitä matalampi maja sitä parempi palvelu. Oltiin sunnuntaina siinä käymässä ja siinä oli enemmänkin porukkaa vapaa päivää viettämässä. Sunnuntai ainut vapaa työssä käyvillä. Vaimon serkku Suwit osasi saman verran englanti kuin minäkin, ja pian puhe kääntyi kalastukseen. Eipä aikaakaan kun istuin rannalla onkivapa kourassa. Madot oli kuivuuden takia sukeltaneet niin syvään ettei niitä lapiolla löytänyt.. siis possun läskipalaa koukkuun.
Philippine catfish    Clarias batrachus
Mutta koho ei värähtänytkään. Onneksi siinä lähistöllä oli kaivinkone töissä ja mopo pojat kävivät sieltä muutaman madon. Mato koukkuun, sekin laitettiin valmiiksi.. siinä ei kauan mennyt kun koho sukelsi. Ensiksi kaksi vähän pienempää ja tää kolmas oli hyvän kokoinen viiksiniekka. On muuten hyvän makuinen kala, on rasvaprosenti kohdallaan. Tätä kalaa olen eniten syönyt thaimaassa ollessa. Nimeksi thait sanovat pla duk.
 Toinen päivä. Bambu katosta ja banaani puita. Osoite saatiin hotellin neuvonnasta ja kyyti paikalliselta tuk- tuk mieheltä. Kalastaminen tässä vaatii luvan 50 bahtia eli 1,2 euroa. Lupaan kuuluu 0,5 sangollista jauhoista tehtyä mäskiä. Mäskistä pyöritellään pallero koukkuun ja ongitaan kalat pois. kuulostaa helpolta.
Nile tilapia   Oreochromis niloticus
Reilu 2 tuntia pientä nykimistä, ne pirun kelmit nuoleskelee mäski palleron koukun ympäriltä pois. Mutta sitten alkoi syönti. Tämän näköisiä kaloja 8 kappaletta putkeen. Thai kielinen nimi pla nil.
Sitten vaihdoin pienempi koukkuisen ongen ja pienempi mäski pallero syötiksi, niin tuli tämän näköinen kala. Nimestä ei mitään tietoa. Olen yrittänyt nimiä katsoa fish basesta,siellä on kaikki maailman kalat, nimet englanniksi ja latinaksi.

Sitten joutui olo suhteitten pakosta lopettamaan onkimisen. Nälkäinen thai-lehmä tuli ja pisti loput mäskistä parempiin suihin. Hyvän makuista mäskiä näköjään.
Ja meille maistui jäätelöt. Ja sitten viikoksi khon khaeniin










maanantai 29. joulukuuta 2014

Huahinin pallokala

 Tämäkin reissu on viime vuodelta. Thaimaan reissuilla sattuu ja tapahtuu niin paljon että parempi kynämies vois kirjoitella vaikka kirjan joka reissusta. Koetan tässä plogissa keskittyä vain kaloihin..
Thaimaassa on vähän järviä suomeen verrattuna. Mut tälläsiä kaivettuja lätäköitä on melkein joka toisella tontilla maaseudulla.. Tämä löytyy vaimon tädin talon takaa banphaissa ja kalaakin siinä on, pintomisesta päätellen.
Suomalaisella mato-ongella ja thaimaalaisella madolla kun aikasa onki, sain tälläsen särjen näköisen kalan. Mikä lie  nimeltää ristitään paremman tiedon puutteessa "särki banphai"
Huahinin beachilla voi touhuta kaikenlaista.Vaikka liottaa varpaitaan meressä. Tässä paljasjalkainen thai kalamies näyttää mallia. Seuraavina päivinä kävin pari kertaa kopasemassa tätä kohtaa.. ja kalaakin tuli.
Siiman päähän paino tapsi ja koukkuun pala katkarapua. Tälläistä kalaa tuli eniten. Kalatorilla kertoivat nimeksi sienikala. Hyvä ruokakala kuulemma.
Kalojen nimiä olen yrittänyt katsoa maailman kala atlaksesta. mutta on niin aikaa vievää puuhaa. thaimaassakin tuhansia kaloja.
Tämä näyttäs olevan pallokala. Kaikki minun saamat kalat oli aika pieniä. Ja sitten ne kalojen värit. Esim. tuo sienikala oli niin kauniin värinen että kun katsoo digikameran kuvaa näyttää se melkein mustavalkeelta.
Boonuksena kaiken tämän päälle meritähtikin kiinnostui syötistäni.  Jep, ja seuraava reissu on varattu tammikuulle ja kalareppu otetaan mukaan..



lauantai 20. joulukuuta 2014

Phuketin barracuda

Tämä reissu on aikaisemmilta vuosilta.
Phuketissa on kauniita maisemia ja naisia ja kalastamaan pääsee, onhan siinä meri vieressä..
 Tässä mennään suomalaisen kalastusoppaan Harri Haatajan kyydissä.. Kaveri pukilla, minun kuva.
Ja tässä on minun ensimmäiset thaimaan kalat. Tonnikalaa ja ihan kolmoset, oli jonkin moiset litkat vedossa. Tonnikaloja on thaimaan vesillä 5 erilaista ja nämä ovat joku niistä.
Barracuda oli mahtava juttu.. Oltiinhan porukalla liikkeellä ja tällä reissulla 1 barracuda ja kenen kohdalle se sattuu..niin mahtava säkä..
 Kaluston puolesta olis voinut tulla isompaakin..